Sähkönsiirtomaksujen kohtuuttomille kertakorotuksille tulee katto

Sähkön siirto- ja jakelumaksujen kohtuuttomia korotuksia rajoitetaan syyskuun alusta alkaen.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan sähkömarkkinalakiin lisätään säännös, joka rajoittaa sähkön siirto- ja jakelumaksujen kohtuuttomia korotuksia. Maksuihin tulee vuotuinen korotuskatto. Lakimuutos tulee voimaan syyskuun alussa.

Korotuskatto ei oikeuta toistuviin 15 prosentin korotuksiin. Muutoksella poistetaan mahdollisuus aiemmin nähtyihin ylilyönteihin. Verkkoyhtiöiden tuottoja kokonaisuudessaan valvoo jatkossakin Energiavirasto, joka voi puuttua rikkomuksiin.

Sähkömarkkinalain muutoksella helpotetaan lisäksi harvaan asutuilla alueilla toimivien jakeluverkkojen mahdollisuutta saada lisäaikaa toimitusvarmuusinvestointiensa toteuttamiseen. Energiavirasto voi myöntää tällaiselle jakeluverkolle lisäaikaa toimitusvarmuusvaatimusten toteuttamiseen vuoden 2028 lopusta aina vuoden 2036 loppuun saakka.

Uudistus tuo lisäajan piiriin erityisesti sellaisia jakeluverkkoja, joissa toimitusvarmuuden parantamiseksi tehtävät investoinnit tehdään haja-asutusalueella jatkossakin pääosin ilmajohtorakenteilla.

Uudistusta sovelletaan jakeluverkkoihin, joilla on keskimäärin yli 200 metriä jakeluverkkoa yhtä käyttöpaikkaa kohti. Uudistus vähentää toimitusvarmuusinvestoinneista harvaan asutuilla alueilla toimiville jakeluverkoille aiheutuvia lisäkustannuksia ja siten pienentää tarvetta asiakkaiden jakelumaksujen korotuksiin.

Mainos