Vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana sähkönkulutus kasvoi 3,2 prosenttia. Kasvu näkyy myös viimeisten 12 kuukauden ajalta eli vuositasolla, vaikkakin maltillisemmin (1,1 %).
Viimeiset kolme vuotta (2013–2015) sähkönkulutus on supistunut heikon talouskasvun ja enemmän tai vähemmän lämpimien säiden vuoksi. Muutamina irrallisina kuukausina on kirjattu lievää kasvua, mutta trendi on viettänyt alaspäin.
Energiateollisuus ry, mukaan nyt näyttäisi siltä, että on päästy takaisin jonkinlaiselle kasvu-uralle.
– Siitä kielivät myös suhdanneodotukset, jotka rakentamisessa ja palveluissa ovat kohtalaisen suotuisat. Kuinka kestävää nousutrendi on, sitä on vaikea arvioida, sillä viennissä, etenkin konepajateollisuuden osalta, näkymät ovat vielä harmaita, Energiateollisuus toteaa tiedotteessaan.
Vesivoimaa vuositasolla yli viidennes lisää
Viimeisten 12 kuukauden aikana sähkönkulutuksesta on katettu vesivoimalla 20 prosenttia.
Puolivuotisjaksolla sähkön tuonti on kasvanut 15 prosenttia, mutta vuositasolla se on pysynyt jokseenkin ennallaan. Tuonnin osuus sähkön hankinnasta on pysytellyt pitkään noin viidenneksessä.
Ydinvoimalla kulutuksesta on katettu runsas neljännes niin vuosi- kuin puolivuotistasolla, ja kasvua osuudessa on ollut pari prosenttia. Lämpövoimalla kulutuksesta on katettu noin kolmannes sekä vuosi- että puolivuotistasolla.
Yhteistuotanto on supistunut viitisen prosenttia, erillistuotanto vuositasolla 28 prosenttia, mutta puolivuotiskaudella se onkin kasvanut 6 prosenttia. Kasvu johtuu erittäin kylmästä tammikuusta, jolloin kirjattiin kuukausitason sähkönkulutuksen ennätys eli 9,3 terawattituntia.
Tuulivoima on katettu 3 prosenttia Suomen sähkönhankinnasta.