Pörssisähkön raju hinnanvaihtelu on saanut Tampereen sähkölaitoksen asiakaspalvelun ruuhkautumaan, kertoo Yle.
Asiakkuusjohtaja Mikko Erman mukaan kuluttajat tiedustelevat erityisesti sitä, mikä olisi paras sähkösopimus talveksi, kun tyyninä pakkaspäivinä sähkö voi olla viime talven tapaan todella kallista.
– Jos haluaa mielenrauhaa, kannattaa tehdä määräaikainen sopimus. Lopullinen päätös on kuitenkin asiakkaan, koska emme tunne hänen sähkönkulutustaan, Erma sanoo Ylelle.
Hintapiikeistä voi hänen mukaansa syyttää tuulettomia päiviä. Esimerkiksi viime sunnuntaina tuulivoimalakapasiteetin 5 600 megawatin potentiaalista saatiin irti vain 28 megawattia.
– Suomen tuotanto oli noin 500 megawattia kulutusta perässä. Ei olisi tarvittu kovin suurta tuulenhenkäystä sen tasaamiseen.
Erma kertoo, että Suomessa ei ole riittävästi säädettävää sähkön tuotantoa, jolla voidaan tasata kulutuksen huippuja tai saada sähköä käyttään tuotannon häiriötilanteissa.
– Hintojen heilahtelut taitavat tulevinakin vuosina olla meidän riesana. Tämä on sellainen ”uusi normaali”, jonka kanssa täytyy oppia elämään.





