Ihmisiä Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2024., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sähkökirjojen myynti laskussa, painettu kirja piti pintansa

Käännettyä kaunokirjallisuutta, lastenkirjoja ja tietokirjoja on myyty aiempaa enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Painettuja ja sähköisiä kirjoja myytiin Suomessa tammi-syyskuussa yhteensä 101,7 miljoonalla eurolla, joka on vajaan prosentin vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Suomen Kustannusyhdistyksen tuore tilasto.

Painetun kirjan myyntieurot nousivat viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 1,6 prosenttia eli noin 800000 euroa.

Sähköisten julkaisujen myynti oli tammi-syyskuussa yhteensä 53,5 miljoonaa euroa, joka on kolme prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa vähemmän.

Kustannusyhdistyksen mukaan viime vuotta paremmin on nyt myyty käännettyä kaunokirjallisuutta, lastenkirjoja sekä hieman yllättäen tietokirjoja. Sen sijaan kotimainen kaunokirjallisuus ja nuortenkirjat ovat edellisvuoden myyntiluvuista muutamia prosentteja jäljessä.

Ääni- ja sähkökirjamarkkina ovat lievässä laskussa; ainoastaan lasten ja nuorten äänikirjojen myynti on noussut nelisen prosenttia edellisvuodesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)