Sähköautoja ensirekisteröity aiempaa enemmän

Sähköautojen määrä henkilöautojen ensirekisteröinneistä on ollut alkuvuonna kasvussa.

Trafin mukaan heinäkuun loppuun mennessä sähköautoja oli ensirekisteröity 306 kappaletta, kun niitä koko viime vuonna ensirekisteröitiin vain 223 kappaletta.

Myös ensirekisteröityjen henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen alentuminen on jatkunut alkuvuonna.

Ensirekisteröityjen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2006 vuoden 2016 loppuun mennessä noin 33 prosenttia. Heinäkuun lopussa keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat 119,1 g/km.

Kuluvan vuoden tammi-heinäkuussa vaihtoehtoisten käyttövoimien ja polttoaineiden (sähkö, kaasu, ladattavat hybridit ja flexfuel) toimivien osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli 2,3 prosenttia.

– Määrä on edelleen vähäinen kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista, mutta suurempi verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen, tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista kertoo.

Viime vuoden tammi–heinäkuussa vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien henkilöautojen osuus ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli 1,2 prosenttia.

Vaihtoehtoiset käyttövoimat eivät ole juurikaan yleistyneet tie- ja vesiliikenteessä. Myöskään biopolttoaineiden hyödyntäminen lentoliikenteessä ei ole edennyt Suomessa. Sen sijaan rautatiellä sähkö on pääasiallinen käyttövoima ja junat hyödyntävät myös jarrutusenergiaa.

Tavoitteena on vähentää kotimaan liikenteen, ja erityisesti tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä 15 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

– Keskeisinä osatavoitteina ovat autokannan uusiminen siten, että yhä suurempi osa autoista voi hyödyntää vaihtoehtoisia käyttövoimia, sanoo johtava asiantuntija Outi Ampuja Trafista.

Tavoitteena on, että ensirekisteröidyistä autoista 50 prosenttia pystyy hyödyntämään vaihtoehtoisia käyttövoimia 2020 ja sata prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Mainos