Tämä on yli 400 miljoonaa euroa koko kunta-alan työvoimakustannuksista. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on tänä vuonna runsaat 21 miljardia euroa, ilmenee KT:n marras–joulukuun vaihteessa kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöjohdolle tekemästä selvityksestä.
Selvitykseen vastanneet kuntatyönantajat leikkaavat ensi vuonna henkilöstömenojaan tätä vuotta enemmän. Henkilöstömenoissa varaudutaan 2,3 prosentin eli lähes 500 miljoonan euron säästöihin.
Selvityksen mukaan säästötarvetta on lähes kaikissa kunnissa ja kuntayhtymissä.
Lomautukset kaksinkertaistuivat
Säästötoimenpiteistä on käyty tänä vuonna 92 yt-neuvottelua eli lähes joka kolmannessa tiedusteluun vastanneessa kunnassa tai kuntayhtymässä. Ensi vuonna niitä käydään tämän hetken tietojen mukaan ainakin 58 kunnassa tai kuntayhtymässä.
Tänä vuonna yt-neuvottelut ovat johtaneet lomautuksiin 29 kunnassa tai kuntayhtymässä ja taloudellisin perustein tapahtuviin irtisanomisiin 30 kunnassa tai kuntayhtymässä. Yt-menettelyjen piirissä oli tänä vuonna lähes puolet koko kunta-alan henkilöstöstä.
Lomautukset kaksinkertaistuivat tänä vuonna vuoteen 2013 verrattuna. Viime vuonna lomautettiin 7 200 henkilöä eli 1,8 prosenttia henkilöstöstä. Tänä vuonna kunnissa ja kuntayhtymissä on lomautettu noin 14 300 henkilöä, mikä on 3,9 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä.
Lomautuksen pituus oli keskimäärin 9 kalenteripäivää. Osa kuntatyönantajista lomautti lähes koko henkilöstönsä, mutta osassa kuntia ja kuntayhtymiä lomautettuja oli vain muutama henkilö.
Ensi vuonna kuntatyönantajien tämän hetken arvion mukaan 23 kuntaa tai kuntayhtymää lomauttaa yhteensä 3 100 henkilöä keskimäärin 11 kalenteripäiväksi. Tämä on 0,8 prosenttia tiedusteluun vastanneitten kuntaorganisaatioiden henkilöstöstä. Lomautusten arvioidaan koskevan noin joka viidettä lomautuskunnassa tai -kuntayhtymässä työskentelevää henkilöä.
Kuntasektorilla on toistaiseksi vältytty laajoilta irtisanomisilta. Taloudellisin perustein irtisanottiin tänä vuonna 369 henkilöä ja ensi vuonna arviolta 425 henkilöä. Irtisanomisia olisi ensi vuonna arviolta 32 kuntaorganisaatiossa. Myös irtisanomiset toteutuivat tänä vuonna ennakoitua vähäisempinä.
Säästöistä valtaosa ilman lomautuksia ja irtisanomisia
Tänä vuonna säästetään kuntasektorilla henkilöstömenoissa pääosin muilla keinoilla kuin lomautuksilla ja irtisanomisilla noin kolme neljäsosaa ja ensi vuonna noin neljä viidesosaa kokonaissäästöistä pääosin muilla keinoilla kuin lomautuksilla ja irtisanomisilla.
Valtaosa säästöistä saavutetaan esimerkiksi hyödyntämällä luonnollista poistumaa, järjestelemällä töitä uudelleen, kehittämällä toimintoja sekä tehostamalla töitä muulla tavoin.
Rekrytointia tiukennetaan muun muassa vähentämällä sijaisten ja muiden määräaikaisten käyttöä sekä jättämällä virkoja ja toimia täyttämättä. Monissa kunnissa ja kuntayhtymissä on tehty useammalle vuodelle ulottuvia talouden tasapainottamisohjelmia.
Myös pitkäkestoiset toimenpiteet esimerkiksi sairauspoissaolojen vähentämiseksi alentavat työvoimakustannuksia.
Yli puolet kuntien ja kuntayhtymien toimintamenoista muodostuu palkkakustannuksista.
Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 2013 kuntasektorilla työskenteli 432 000 palkansaajaa. Henkilöstömäärän arvioidaan lähivuosina vähenevän. Ennusteen mukaan vuonna 2020 kuntasektorilla työskentelisi 414 000 palkansaajaa.
KT Kuntatyönantajien tekemään henkilöstömenosäästötiedusteluun vastasi 287 kuntaa ja kuntayhtymää. Kysely kattaa 87 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä.
Lue myös: Kuntatyönantaja: Tarvitaan vuosiksi äärimaltillisia työmarkkinasopimuksia