Tongalla raportoitiin maan ensimmäinen koronatapaus perjantaina, kertoo CNN. Eteläisen Tyynenmeren saarivaltio oli yksi harvoja maita, jossa ei ollut kirjattu yhtään koronatapausta koko pandemian aikana.
Koronatapaus löydettiin Uudesta-Seelannista keskiviikkona saapuneelta matkailijalta. Hän oli täysin rokotettu ja saanut negatiivisen testituloksen ennen lähtöä.
Tongan pääministeri Pohiva Tu’i’onetoa kehotti paikallisen uutissivusto Matangi Tongan mukaan tongalaisia varautumaan rajoitusten lisäämiseen tapauksen johdosta.
– Meidän pitäisi varautua siihen, että tapauksia löytyy lisää.
Tuhannet ihmiset ovat menneet rokottautumaan kansallisesta sulkutilasta annettujen varoitusten vuoksi.
Tongalla ensimmäinen rokoteannoksen on saanut noin 86 prosenttia väestöstä ja toisen annoksen noin 62 prosenttia.