Vesa-Matti Saarakkalan mielestä EU-komission käynnistämä ja sinänsä tarpeellinen EU-lainsäädännön keventämiseen tähtäävä REFIT-hanke ei välttämättä täysin vastaa niitä toiveita, joita jäsenvaltioilla ja niiden kansalaisilla sekä jäsenmaissa toimivilla yrityksillä on EU-säätelyn purkamiseksi. Tämä siitä syystä, että hankkeen keskeisenä toimijana on direktiiviehdotuksista vastaava komissio itse.
Saarakkalan mielestä parempi tapa puuttua asiaan olisi käydä läpi ongelmalliset ja haitalliset sekä läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteen vastaiset direktiivit kansallisella tasolla kussakin jäsenmaassa ja lähettää sitten ”jobin posti” Brysseliin.
Viimeaikaisesta epäonnistuneesta ja haitallisesta direktiivitehtailusta Saarakkala nostaa esiin rikkidirektiivin, työaikadirektiivin, yhdistelmädirektiivin sekä komission halun lisätä uusiin pyykinpesukoneisiin 20 asteen pesuohjelman.
– Sosiaalipolitiikan alaa koskeva yhdistelmädirektiivi on vaarantamassa koko nykysuomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän olemassaolon. Suurena pelkona on myös se, että solidaarisuuden ja taakanjaon nimissä EU:n eteläiset maat tulevat saaman läpi vaatimuksensa heidän turvapaikanhakijoista aiheutuvien kustannusten jakamisesta koko unionin kesken joko liikuttamalla rahaa tai turvapaikanhakijoita, hän sanoo.
– Europolitiikassa EU rikkoo omia sopimuksiaan, koska jäsenmaat ovat ottaneet vastattavakseen toistensa taloudellisia vastuita, Saarakkala jatkaa.
Saarakkala pyytää hallitusta seuraamaan Alankomaiden ja Britannian kriittistä ja kansallista etua vaalivaa esimerkkiä EU-politiikassa ja samalla osallistamaan suomalaiset direktiivien purkutalkoisiin pyytämällä vinkkejä asiaan kansalaisyhteiskunnalta ja kuuntelemalla aidosti eri toimijoiden ääntä.