Saara-Sofia Sirén: Aika osoittaa selkärankaa Itämeren pelastamiseksi

Rannikkovaltioiden olisi nyt syytä puuttua kiireellisesti ja entistä kunnianhimoisemmin keinoin Itämeren ympäristöongelmien ratkaisuun, kansanedustaja Saara-Sofia Sirén sanoo.

Hänen mukaansa sekä ekologisesta että kansantaloudellisesta näkökulmasta katsottuna Itämeren huonoa tilannetta voidaan pitää epäonnistumisena.

Itämeren rannikkovaltioiden ministereitä ja Euroopan komission edustajia kokoontui tiistaina Brysseliin keskustelemaan Itämeren paremman tilan saavuttamisesta.

Saara-Sofia Sirén toimii Itämeren parlamentaarikkokonferenssi (BSPC) nimeämänä raportoijana Itämeren rehevöitymistä koskien. Hän raportoi Itämeren tilanteesta parlamentaarikkokonferenssille viime vuonna kokoamassaan raportissa.

– Viimeisten tutkimustietojen valossa ravinteiden pääsyä Itämereen on saatu vähennettyä, mutta tavoitteista ollaan silti jäljessä. Emme siis ole toteuttaneet sitoumuksiamme, Sirén toteaa.

Suomi aloittaa HELCOM:n puheenjohtajamaana heinäkuussa 2018. Suomen kaksi vuotta kestävän puheenjohtajuuskauden merkittävimpänä asiana pidetään toimintaohjelman päivitystä.

– Toimenpideohjelman päivittäminen on sinänsä tarpeellinen ja hyvä asia, mutta kaikkein keskeisintä olisi oikeasti ruveta toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti, Sirén sanoo.

Hänen mukaansa Itämeren tilan kohentuminen edellyttää aikaisempaa kunnianhimoisempia tavoitteita sekä jo sovittujen sitoumusten toimeenpanoa.

– Meillä on kyllä Itämeren tilan parantamiseksi toimenpideohjelmia, tavoitteita ja tutkimustietoa, mutta niiden johdonmukainen toteuttaminen on se osa-alue, jolla epäonnistumme. Itämeren rannikkovaltioiden johtajilta kaivataan nyt selkärankaa riittävän kunnianhimoisten tavoitteiden asettamiseksi ja vaikuttavista toimenpiteistä sopimiseksi, Sirén toteaa.

Mainos