Säähän on luvassa syyskuun alussa raju syksyinen käänne, kertoo Foreca tuoreesta kuukausiennusteesta.
– Sää viilenee Suomessa reilusti aiempaan nähden. Tähänastisen ajankohtaan nähden lämpimän sään sijaan seuraavat viikot ovat ajankohtaan nähden viileitä. Jopa helteisen jakson jälkeen voi tuntua, että syksyinen sää saapuu kertaheitolla. Näillä näkymin sään viilennyttyä ennusteissa ei näy muutoksia lämpimämpään päin, kertoo meteorologi Joanna Rinne.
Päivälämpötilat romahtavat hänen mukaansa tuntuvasti.
– Kun vielä elokuun viimeisenä sunnuntaina lämpötilat voivat nousta etelässä jopa lähelle 30 asteen lukemia, on etelässä ensi viikon puolivälin tienoilla odotettavissa vain 12–13 asteen päivälämpötiloja. Yöt ovat olleet elokuun loppupuoliskolla lämpimimmillään osassa Suomea jopa trooppisia, mutta ensi viikolla on odotettavissa paikoin jopa yöpakkasia, Rinne kertoo.
– Hallaa ja jopa yöpakkasia voidaan mitata heikkotuulisilla alueilla pilvisyyden rakoillessa sisämaassa etelässäkin. Vesialueiden läheisyys pitää lämpötilat korkeammalla, joten aivan rannikolla pakkasia tuskin esiintyy.





