Keskustan kansanedustaja Hanna Kososen perheessä iso asia ovat marsut.
– Meillä on ykkösaiheena ollut puoli vuotta marsut. Isänpäiväkortissa köllötti marsu, syntymäpäiväksi on toivottu marsukakkua ja jouluksi ihan oikeita marsuja, Hanna Kosonen kirjoittaa.
Kyse on kahden tyttären haaveesta.
– Jotta voisimme harkita marsujen hankkimista, ehtona on ollut tyttöjen omien huoneiden siivous. Ja kas, ihmeitä on alkanut tapahtua. Ensin he siivosivat huoneitaan, mutta tänään imuroitui keittiö ja eteinen. Tavarat ovat koko kodissa paikoillaan. Useamminkin kuin kerran päivässä juttu alkaa onnellisena silmiä pyöritellen ”sitten kun meillä on se marsu”.
Kansanedustaja kertoo eläimillä olevan jo nimetkin: Muro ja Masa.
– Kysyin tänään kysymyksen, jos marsut muuttavat meille, jatkuuko tämä hienosti alkanut kodin siivous. Kuulemma jatkuu. Tyttäreni vaikuttivat vilpittömiltä.
Hanna Kosonen kysyy ”onko tilanteesta enää muuta ulospääsyä kuin hankkia kolmen kodin järjestelyyn kaksi lisäperheenjäsentä”.
– Vastausta miettiessä löysin nettisivun. Tähänkö on tultu, hän pohtii.