Pankin mukaan neuvottelut tähtäsivät uuden organisaation rakentamiseen, päällekkäisyyksien karsimiseen ja kulusäästöihin sekä liike- ja kehitystoiminnan tehostamiseen. Yt-menettelyn jälkeen S-Pankki sanoo irti 44 työntekijää.
Vähennykset kohdistuvat pääasiassa S-Pankkiiri-verkostoon eli S-Pankin työntekijöihin, jotka ovat palvelleet asiakkaita ajanvarauksella sijoittamis- ja asuntolaina-asioissa.
Suunnitelluilla muutoksilla ei ole vaikutusta S-ryhmän toimipaikoissa sijaisevien pankkipisteiden toimintaan.
Yt-menettelyn alussa pankki ilmoitti suunnitelmien voivan toteutuessaan johtaa enimmillään 80 työntekijän irtisanomiseen. Vähentämistarve jäi kuitenkin ennakoitua pienemmäksi, sillä S-Pankkiiri-verkostoon kohdistuvat leikkaukset toteutetaan suunniteltua maltillisempina.
– Toisaalta yt-menettely luo aina organisaatiossa epävarmuutta oman työn jatkumisesta ja aiheuttaa siirtymisiä toisiin tehtäviin. Kun tähän lisätään päättyneet määräaikaiset työsuhteet, päädytään kokonaisuudessaan 60 työntekijän vähennykseen, toimitusjohtaja Pekka Ylihurula sanoo.
Yhteensä yt-menettelyn piirissä oli S-Pankin 509 työntekijää.