Ryhmäjohtajat Ylelle: Sote ja talouspolitiikka kevään kuumimmat aiheet

Keskustan, perussuomalaisten, SDP:n ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmien johtajat uskovat, että kuntavaalit vaikuttavat eduskunnan ilmapiiriin.

Neljän eduskuntapuolueen ryhmäjohtajat sanovat Yle Uutisten haastattelussa, että eduskunnan tuleva kevät on työntäyteinen. Valtiopäivät avataan virallisesti tulevana torstaina.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan isoja kysymyksiä tulevat olemaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus, hallituksen puoliväliriihi ja työllisyyden parantaminen. Kaikkonen pitää tärkeänä, että Suomi rakentaa hyvät suhteet Yhdysvaltojen uuteen hallintoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On riski, että EU:sta tulee heikompi Brexitin jälkeen, ja on tärkeää että yhteistyö Britannian kanssa säilyy, Kaikkonen sanoo Ylelle.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho sanoo myös, että sote-uudistus tulee viemään ison osan eduskunnan keväästä. Lisäksi eduskunnassa tulee hänen mukaansa puhututtamaan postilaki, joka liittyy kansalaisten peruspalveluihin.

– Meitä kiinnostaa erityisen paljon kielikokeilun eli ruotsin kielen vapaaehtoisuuden kokeilun sekä maahanmuuttolainsäädännön eteneminen ja maahanmuuton kustannusten selvitys, jonka pitäisi tulla kesään menneessä eduskunnan ja koko yhteiskunnan tietoon, Terho sanoo.

Brexit ja Donald Trumpin presidenttiys antavat miettimisen aihetta Terhon mukaan erityisesti ulkoasiainvaliokunnalle ja suurelle valiokunnalle, joka käsittelee EU-asioita.

SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman ennustaa, että edessä on muutoksen kevät.

– Uskon että hallitus on pakotettu muuttamaan sekä politiikan sisältöä että työtyyliään. Kova kiire lainvalmistelussa yhdistettynä koviin poliittisiin tavoitteisiin ei ole tuottanut tulosta, Lindtman sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän uskoo kevään kuuman perunan olevan hallituksen talouspolitiikka.

– Hallitus on siirtämässä puoliväliriihen leikkauspäätökset kuntavaalien yli ja jättää äänestäjät pimentoon siitä, mitä leikkauksia kuntiin on tulossa, hän sanoo.

Ulkopoliittiselta johdolta tullaan Lindtmanin mukaan edellyttämään poikkeuksellista herkkyyttä maailman muutoksille ja valmiutta reagoimaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan hallituksen puolivälitarkastelu tulee olemaan iso asia.

– Se on siirretty kuntavaalien yli ja kertoo siitä että on tulossa ikäviä päätöksiä, joita ei haluta tehdä ennen kuntavaaleja. Soten järjestämislaki ja valinnanvapaus ovat suurimpia asioita, joista väännetään, hän arvioi.

– On väläytelty uutta kilpailukyky-kierrosta, jossa paikallista sopimista alettaisiin ajaa entistä enemmän kunnissa. Jos kikyä ruvetaan laajentamaan, se varmasti puhuttaa, Pekonen lisää Ylelle.

Mainos