Ruumiit mätänevät yhä rauniokaduilla – miljoonakaupunki ISIS:n jälkeen

Irakin Mosulin vapautuksesta on nyt kulunut puoli vuotta.

Daily Mail on julkaissut tästä avautuvan näyttävän kuvakertomuksen otsikoissa pitkään olleesta Mosulin kaupungista. Irakin toiseksi suurin kaupunki vapautettiin ISIS:n hallinnasta viime kesänä.

Jutun mukaan edelleen kaupungin kaduilla on mätäneviä ruumiita, kylmässä palelevia perheitä ja korkeita rauniokasoja. Lukuisat rakennukset erityisesti historiallisessa vanhassa kaupungissa ovat murskana.

Mosul vallattiin heinäkuussa kuukausia kestäneiden kiihkeiden katutaistelujen jälkeen. Asukkaita oli vuosikymmenen alussa 1,5 miljoonaa, mutta enemmistö pakeni taisteluja. Jäljelle jääneet taistelevat edelleen jokapäiväisestä ruoasta ja sähkötarvikkeista.

Mainos