Ruotsista turvapaikkaa hakevien määrä romahti

Ministerin mukaan hakijoiden määrä oli yhtä alhainen vuonna 1985.
Jalankulkijoita Tukholmassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Jalankulkijoita Tukholmassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Euroopan unionin jäsenmaihin tuli viime vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa. Tulijoita EU:n alueelle on paljon, mutta Ruotsissa turvapaikanhakijoiden määrä on Dagens Nyheterin mukaan historiallisen alhaisella tasolla.

Vuodesta 2022 lähtien Ruotsiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut 42 prosenttia. Viime vuonna hakemuksen jätti 9 645 henkilöä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsin maahanmuuttoministeri Johan Forssell kertoo, että määrä ei ole ollut näin alhainen sitten vuoden 1985.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa osa viime vuonna hakemuksen jättäneistä on myös sellaisia, jotka ovat aiemmin jo saaneet hylätyn päätöksen.

Suurin osa Ruotsista turvapaikkaa hakevista ei myöskään saa myönteistä päätöstä.

– Kolmella neljästä turvapaikanhakijasta ei katsota olevan riittäviä syitä saada oleskelulupaan, Forssell sanoo.

Asiantuntijan mukaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan kiristyksillä voi olla myös kielteisiä seurauksia.
Työperäiseen hyväksikäyttöön puututaan aiempaa tehokkaammin.
Mainos