Alueilla on ollut lievää savun hajua, mutta ilmanlaatuun savu ei ole toistaiseksi vaikuttanut.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli on kääntynyt Ruotsin paloalueilla siten, että Ruotsin palojen savuja ei näytä lähivuorokausina juuri Suomeen kulkeutuvan.
Sen sijaan Itä-Euroopan ja eteläisen Venäjän metsä- ja maastopaloista kulkeutuu lähivuorokausien aikana palosavuja kohti Pohjoismaita. Palosavut kulkeutuvat lähinnä Ruotsiin ja Norjaan, mutta myös Suomeen näyttää leviävän pienempiä, jälleen lähinnä savun hajuna havaittavia pitoisuuksia.
Ilmatieteen laitoksen mukaan metsäpalot lisäävät suurempina määrinä pienhiukkasten ja ärsyttävien hiilivetyjen määrää ilmassa. Auringonsäteily lisää saasteisessa ilmassa myös haitallisia alailmakehän
otsonipitoisuuksia, joten riskiryhmät voivat saada ärsytys- ja terveysoireita, jos savuja tulee Suomeen enemmän.
Ilmavirtaukset ovat kuljettaneet savuja Venäjän metsä- ja maastopaloista Suomeen useana kesänä.