Vuosina 2000–2015 Suomessa oli yli 1 600 laitonta lakkoa, mutta Ruotsissa niitä oli samana ajanjaksona vain 31. Vuositasolla 80–100 prosenttia Suomessa suoritetuista lakoista on ollut laittomia.
Ruotsin elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Ration työmarkkinatutkija, taloushistorioitsija Henrik Malm Lindberg on laatinut Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) analyysin, jossa hän selvittää syitä Suomen ja Ruotsin poikkeavalle lakkoherkkyydelle.
Lindbergin mukaan suomalaisten lakkoherkkyydelle löytyy syitä historiasta, mutta myös keskitettyjen palkkaratkaisujen perinteestä. Paradoksaalisesti keskitettyjä palkkaratkaisuja on perusteltu työrauhalla. Lindbergin mukaan ne ovat kuitenkin onnistuneet vähentämään ainoastaan laillisia lakkoja, mutta lisäämään laittomien lakkojen määrää.
Lindberg selittää ilmiötä palkkaliukumilla. Kun keskitetyt sopimukset eivät ole heijastelleet suurimpien työnantajien tuottavuuskehitystä, paikallisesti on jäänyt tilaa liukumille eli työntekijäkohtaisesti suuremmille palkankorotuksille kuin keskitettyjen ratkaisujen prosenttikorotukset määräisivät. Tutkija huomauttaa, että kannattavammissa yrityksissä työntekijät ja paikalliset ammattijärjestöt ovat käyttäneet laittomia lakkoja painostaakseen yrityksiä paikallisiin neuvotteluihin.
Osa ammattijärjestöistä on onnistunut painostamaan vastapuolen myönnytyksiin paikallisella tasolla menestyksekkäästi.
”Näin lakoista näyttää tulleen osa työehtosopimusten neuvottelujärjestelmää”, Lindberg toteaa analyysissään.
Kohti Suomen mallia
Ruotsissa laittomat lakot onnistuttiin poistamaan lähes kokonaan 1990-luvulla. Silloin Ruotsin palkkamalli alkoi vähitellen kehittyä nykyisen kaltaiseksi vientivetoiseksi teollisuussopimukseksi.
Lindbergin mukaan Suomi on nyt vastaavassa tilanteessa kuin Ruotsi 1990-luvulla, kun palkanmuodostukseen suunnitellaan uudenlaista Suomen mallia.
Tutkijan mukaan Ruotsin opetus on se, että osapuolten pitää olla valmiita muuttamaan sääntöjä ja normeja. Osana siihen kuuluu uusien paikallisten neuvottelujen tapojen löytäminen.
”Yksi keino on selventää keskitetyn ja paikallisen neuvottelun välisiä suhteita sekä antaa osapuolille vähitellen mahdollisuuksia määrätä sopimuksista paikallisesti”, Lindberg kirjoittaa.
Lindberg suosittaa myös laajentamaan Suomen valtakunnansovittelijajärjestelmän toimeksiantoa ja valtuutusta.
Ruotsissa vastaava laitos, Medlingsinstitutet, pyrkii neuvotteluiden sovittelussa siihen, että vientialojen sopimusten määrittämää palkkanormia ylitetä.
Ruotsissa neuvotteluiden sujumista edistävät myös järjestöjen väliset neuvottelusopimukset.
Linberg suosittaa myös kehittämään työtuomioistuimeen pikakäsittelyitä ja korottamaan laittomista lakoista määrättäviä sakkoja.
”Ammattijärjestöjen tulisi osoittaa rohkeutta ja johtajuutta, ja vaikuttaa aktiivisesti jäsentensä asenteisiin lainkuuliaisuutta edistävästi. Työnantajat taas voisivat suhtautua kärsivällisemmin yhteistoimintalain neuvotteluvelvoitteeseen, mikä hälventäisi työntekijöiden ärtymystä lomautusten ja irtisanomisten yhteydessä”, Lindberg kirjoittaa.