Sjöholm kertoo Aftonbladetille, että hän oli turvallisuuspoliisi Säpon ilmiantaja. Sjöholm on oman kertomansa mukaan välittänyt tietoja muun muassa puoluejohtaja Lars Ohlysta.
Sjöholm aloitti soluttautujana jo 1980-luvun alussa, jolloin hän piti säännöllistä yhteyttä tiettyihin virkamiehiin. Uransa alussa hän tarkkaili ja jakoi tietoja sekä valokuvia poliittisissa ja sotilaallisissa yhteyksissä äärioikeistolaisista liikkeistä, mutta vuosikymmenen lopulla hän soluttautui vasemmistoon.
Lehden mukaan Sjöholm liittyi tuolloisen kommunistisen puolueen (Vänsterpartiet kommunisterna eli VPK) jäseneksi, jotta hän saattoi osallistua erilaisiin kokouksiin ja hankkia tietoja puolueen avainhenkilöistä ja heidän mielipiteistään. Sjöholm itse sanoo välittäneensä tietoja muun muassa silloisesta puoluesihteeri Lars Ohlysta, kansanedustaja Jens Holmista sekä Jonas Wikströmistä.
Sjöholmin sanotaan olleen Säpon soluttautuja vasemmistossa lähes koko 1990-luvun sekä pitkälle 2000-luvun alkuun. Esimerkiksi Jens Holmista Säpo oli kiinnostunut sen vuoksi, että tämä oli eläinten oikeuksien puolustaja ja yksi Kolumbia-verkoston perustajista. Sjöholmista ja Holmista tuli 1990-luvulla henkilökohtaiset ystävät ja Holm esimerkiksi kutsui Sjöholmin kotiinsa ruokailemaan ja viettämään iltaa.