Ruotsin tartuttavuusluku eli R-luku on noussut elokuun aikana, uutisoi SVT. Elokuun aikana luku nousi yli yhden.
Tartuttavuusluku kuvaa keskimääräistä uusien tartuntojen määrää yhtä tartunnan saanutta kohden.
Maan koronatoimia luotsaava valtionepidemiologi Anders Tegnell ei kuitenkaan ole huolissaan uutisesta. Tegnellin mukaan luku on jo tasaantumassa.
– Se ei ole vaikuttanut terveydenhoitoon tai vanhustenhoitoon missään suuremmassa mittakaavassa, Tegnell sanoo.
Etenkin nuoret aikuiset ovat syy luvun nousuun, Tegnell arvioi.