– Ennen kaikkea toivon asiallista keskustelua, koska viitteitä on myös vähemmistöön kohdistuvasta suvaitsemattomuudesta. Siltä osin kun on intoa lisätä kielten oppimista, ajatus on kiinnostava, Kumpula-Natri sanoo viitaten kansalaisaloitteeseen, joka pyrkii muuttamaan ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoiseksi.
Hänen mukaansa Ruotsin kielen tunteminen antaa hyvän pohjan muiden kielten opiskelulle.
– Kun kaikille opetetaan ruotsia edes auttavaan kielitaitoon, on myöhemmin mahdollisuus hakeutua virkamiesuralle tai muihin ruotsin kieltä vaativiin tehtäviin. Tämä on myös tasa-arvokysymys, Kumpula-Natri totesi Vaasassa lauantaina.
– Minun on vaikeaa ymmärtää, että heikentäisimme kielten opetusta. Koulujemme tulisi antaa koululaisille ja opiskelijoille valmiuksia kansainvälisyyteen. Maailmalla ei pärjää suomen kielellä, Kumpula-Natri painotti.
Kansalaisaloite ruotsin kielen vapaaehtoisesta opiskelusta ylitti viime viikolla 50 000 allekirjoituksen rajan ja tulee eduskunnan käsittelyyn.