Ruotsin Bildt: Venäjä jakaa Georgiaa

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin mielestä Venäjä tiivistää pyrkimyksiään jakaa Georgiaa sekä sen kyliä ja ihmisiä eri leireihin.

Bildt kertoo mielipiteensä Twitterissä viitaten civil.ge -sivuston juttuun ja kuvasarjaan aiheesta. Jutun mukaan Dvanin kylässä sijaitsevalla hallinnollisella rajalla, jossa on läpikulku Etelä-Ossetian puolelle, joukot ovat vaihtuneet tiheään. Venäläiset joukot ovat siirtäneet rajaa pystyttämällä alueelle piikkilanka-aitoja, joiden paikalliset katsovat merkitsevän hiipivää miehitystä.

Myös Ditsin ja Didi Khurvaletin kylissä rajaa sanotaan siirrellyn. Paikallisten asukkaiden mukaan rajan siirto vaikuttaa heidän päivittäiseen elämään, kun viljelykset ja hedelmäpuutarhat jakautuvat. Kolmen perheen talojen kerrotaan jääneen myös Tbilisin hallinnollisen alueen ulottumattomiin rajan siirtelyn vuoksi.

Venäjä ja rajaviranomaiset ovat kiistäneet, että kyseessä olisi rajan siirto syvemmälle Georgian alueelle. Heidän mukaansa valtion raja on merkitty entisen Neuvostoliiton hallinnollisena rajana entisen Etelä-Ossetian itsenäisen alueen merkiksi.

Georgian ulkoministeriö taas pitää rajan siirtoa ”Venäjän miehittäjävoimien laittomana toimena”, joka suuresti rikkoo kansainvälisiä sopimuksia.

Mainos