Ruotsi vastaanottaa 2 000 turvapaikanhakijaa viikossa

Ruotsiin muuttaa tänä vuonna tuhansia turvapaikanhakijoita enemmän kuin odotettiin.

Ruotsin maahanmuuttovirasto arvioi vielä huhtikuussa, että 61 000 ihmistä hakisi maasta turvapaikkaa tämän vuoden aikana. Syyskuussa arviota nostettiin 20 000:lla ja nyt maahanmuuttovirasto uskoo, että Ruotsiin muuttaa kaikkiaan 83 000 turvapaikanhakijaa tammikuuhun mennessä.

The Localin mukaan Ruotsiin saapuu jo 2 000 maahanmuuttajaa viikossa. Muuttovirran taustalla on etenkin Irakin ja Syyrian turvallisuustilanteen heikkeneminen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viimeksi turvapaikanhakijoiden määrät ovat olleet samalla tasolla vuonna 1992. Tuolloin syynä olivat Balkanin levottomuudet.

”Se oli silloin tilapäinen piikki. Emme usko, että pakolaisten virta kuitenkaan hidastuu tällä kertaa. Emme myöskään usko, että Syyrian konflikti laantuu. Lisäksi Irak on matkalla väärään suuntaan, Afganistanin tilanne on epävarma eikä Eritreankaan tilanteen paranemisesta ole viitteitä”, maahanmuuttoviraston toiminnanjohtaja Michael Ribbenvik totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Mainos