”Ruandassakin kännykkä kuuluu paremmin”

Ruotsalaiset moittivat maansa matkapuhelinverkkoa, joka pohjaakin "säästeliääseen koodiin", jossa enintään 3,5 kiloherziin yltävät taajuudet johdetaan kännykkäverkkoon. Kohennusta on kuitenkin tulossa, Dagens Nyheter kertoo.

Kansanomaisesti sanottuna Ruotsin matkapuhelinverkossa on rajoitus sille, kuinka monta puheäänen taajuutta enintään pääsee verkkoon. Esimerkiksi Bulgariassa, Ruandassa, Keniassa – Suomessakin – tekniikka on näiltä osin parempi ja tuottaa paremman puheäänen toiston. HD Voice -järjestelmä nostaa taajuuksien lukumäärää.

Alan kansainvälisen järjestön GSA:n mukaan HD Voice on käytössä 61 maassa, ei kuitenkaan Ruotsissa. Puhelun aikana taajuuksien rajoituksen voi havaita esimerkiksi siinä, että kirjaimia F ja S on vaikea erottaa toisistaan.

Ruotsin operaattoreista ainakin yritykset 3 ja Tele2 suunnittelevat HD Voicen käyttöönottoa ensi vuonna, ainakin 3G-verkossa.

Mainos