Hankalan asiakkaan tappamisella vitsaillut mainosvideo toi yritykselle huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta.
Kyse oli Onni Market-nimisen yrityksen mainosvideosta. Videolla esiintyvä asiakas arvostelee kauppaa. Pian mainosvideolla esitetään kohtaus, jossa miehet kantavat roskapussiin käärityn ruumiin näköistä kantamusta.
Asia eteni Mainonnan eettisen neuvoston käsittelyyn yksityishenkilön tekemän kantelun johdosta. Kantelija katsoi, että videolla esitetään tappouhkaus väärästä mielipiteestä.
Onni Market-yrityksen edustaja vastasi kanteluun toteamalla, että kyse oli humoristisesta ja selvästi liioitellusta tyylilajista. Vastauksen mukaan mainoksen tarkoituksena oli parodisoida toimintaelokuvien ja populaarikulttuurin ylilyöntejä. Yrityksen mukaan mainoksessa ei ollut todellista uhkaa tai väkivaltaa. Lisäksi ruumiiksi luultu esine oli vastauksen mukaan selvästi epäaito, eikä videon sisältöä oltu tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti.
Neuvosto piti antamassaan ratkaisussa mainosta hyvän maun vastaisena. Neuvosto muistutti myös, että markkinoinnissa ei saa hyväksyä väkivaltaa, laittomuutta tai muutoin yhteiskunnan vastaista käyttäytymistä.
– Mainoksen realistinen toteutustapa ja tyylilaji huomioon ottaen mainos on ihmisarvoa loukkaava siitä huolimatta, että mainoksessa on pyritty humoristiseen ilmaisuun muun muassa hyödyntämällä tehokeinona suosittua meemiä. Lisäksi mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että mainosta esitetään lasten ja nuorten suosimalla Tiktok-alustalla, jolloin myös lapset ja nuoret ovat voineet nähdä mainoksen, neuvosto katsoi antamassaan ratkaisussa.





