Tampereen yliopiston rokotetutkimuksen johtaja Mika Rämet kertoo Ilta-Sanomille pettyneensä löydettyään härskin lapsiin kohdistuvan rokotteita koskevan valekampanjan. Perusterveiden 12–15-vuotiaiden koronarokotukset alkavat Suomessa maanantaina.
– En ole saanut kiinni, millä taholla on näin voimakas halu kritisoida rokotteita tai mikä on se taustavoima, Rämet sanoo.
Virheellisiä väittämiä esittävä sivusto on nimetty huomattavan samalla tavalla kuin Pelastakaa lapset ry. Sivustolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lasten oikeuksia ajavan järjestön kanssa. Sivustolla olevia väitteitä jaetaan myös sosiaaliseen mediaan.
Rämet on ksitä mieltä, että taidot arvioida tiedon luotettavuutta vaihtelevat. Hänen mukaansa vanhemmilla ei ole välttämättä mahdollisuutta tietää, millaista tietoa ja mistä lähteistä nuoret sitä saavat. Rämet kehottaa vanhempia keskustelemaan rokotuksista lasten ja nuorten kanssa.
Hän on käsitellyt rokotteista esitettyjä virheellisiä väittämiä blogissaan. Osan väitetään olevan lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä.
Rämet korostaa, että jos muutama lääkäri väittää jotakin, se ei tarkoita, että kaikki lääkärit tai alan asiantuntijat olisivat samaa mieltä.
– Jos esimerkiksi 25 suomalaista lääkäriä allekirjoittaa vetoomuksen, se tarkoittaa, että noin 27 275 Suomessa asuvaa lääkäriä ei ole sitä allekirjoittanut.