Humanoidirobotti Pekingissä järjestetyllä puolimaratonilla 19. huhtikuuta 2025. AFP / LEHTIKUVA / PEDRO PARDO

Robotti juoksi puolimaratonin ihmistä vastaan, näin siinä kävi

Viime kuukausina kiinalaisia robotteja on nähty myös muun muassa pyöräilemässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Robotit kisasivat ihmisiä vastaan Kiinan Pekingissä lauantaina järjestetyssä Yizhuangin puolimaratonissa. Aiheesta kertoo CNN. Kyseisessä Yizhuangin kaupunginosassa sijaitsevat monet Pekingin teknologiayrityksistä.

Yhteensä 21 kiinalaisvalmisteista humanoidirobottia juoksi tapahtumassa. Ihmisiä puolimaratonille osallistui 12 000.

Robotit juoksivat omalla radallaan, kun taas ihmiset juoksivat yhdessä omalla reitillään. Reitti sisälsi mäkiä, mutkia sekä epätasaisia alustoja. Lukuisat eri yritykset ja yliopistot osallistuivat omilla roboteillaan tapahtumaan.

Osa roboteista pääsi maaliin, osalla oli vaikeuksia. Yksi robotti kaatui lähdössä ja makasi maassa useita minuutteja ennen kuin nousi ja jatkoi matkaansa. Robottien koko vaihteli: osa oli vain 114 senttimetriä pitkiä, kun taas osa roboteista oli pidempiä – jopa 175 senttimetriä pitkiä.

Robottien oli mahdollista saada uusia paristoja maratonin aikana. Yritykset saivat myös vaihtaa robotin toiseen, mikäli se ei pystynyt suoriutumaan matkasta. Tästä seurasi kuitenkin 10 minuutin lisäys juoksuaikaan. Ensimmäinen maaliviivan ylittänyt robotti juoksi puolimaratonin ajassa 2 tuntia 40 minuuttia. Ihmisen maailmanennätys puolimaratonilta on 56 minuuttia 46 sekuntia.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun robotti juoksee ihmistä vastaan. Mutta aiemmin robotit eivät ole juosseet puolimaratonia.

Viime kuukausien aikana videot kiinalaisista humanoidiroboteista – pyöräilemässä, tekemässä sivupotkuja ja voltteja – ovat levinneet laajasti verkossa. Kiinan valtiollinen media on nostanut videoita esiin esimerkkeinä teknologisesta edistyksestä. Robotteja pidetään tulevaisuuden talouskasvun vetureina.

Kiinan teollisuus- ja informaatioteknologian ministeriö nimesi vuonna 2023 humanoidirobotiikan alan ”uudeksi teknologiakilpailun eturintamaksi”. Kiinan tavoitteena on saavuttaa humanoidirobottien laajamittainen tuotanto ja turvata keskeisten komponenttien toimitusketjut vuoteen 2025 mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)