Rkp:n Stefan Wallin: Hallitus haaskaa Paavo Lipposen perinnön

Entisen puolustusministerin mielestä Suomesta on tullut Euroopassa ruorin sijaan ajopuu.

Rkp:n entinen puheenjohtaja ja ex-puolustusministeri Stefan Wallin kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan otsikolla Suomi – ruorista tuli ajopuu. Hänen mukaansa 1990-luvun puolessavälissä liittyessään Suomi päätti oitis ryhtyä EU:n aktiiviseksi, rakentavaksi jäseneksi.

– Suomi päätti siis soveltaa EU:ssa vanhan kuntaisännän viisautta: joka ottaa kokonaisvastuun koko kunnan asioista pystyy myös parhaiten vaalimaan oman kylän etuja. Pian Suomi tunnettiin aktiivisena, ratkaisuhakuisena, kokonaisuudesta huolta kantava jäsenmaana, Stefan Wallin toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Moni vanha jäsenmaa jäi nuolemaan näppejään kun Suomi sai myös omansa pois.

Hänen mukaansa pienten jäsenmaiden rooli jää helpommin suurten äänivaltaisten jättiläisten jalkoihin ja varsinkin, jos pieni maa kiltisti tyytyy matemaattiseen kohtaloonsa.

– Olen hämmästyneenä ja kesän aikana suorastaan surullisena seurannut sivusta, miten maamme nykyinen hallitus tyytyy ei minkään rooliin. Aktiivisuus, aloitteellisuus, vikkelyys, sillanrakentajan viitta – näistä ei ole enää hajuakaan, Wallin syyttää.

– Suorastaan aneeminen, näköalaton suhtautuminen EU:iin sekä Suomen asemaan unionissa on johtanut siihen, että sekä julkisessa EU-keskustelussa että itse EU-politiikassa on hallituksen ympärille syntynyt EU-tyhjiö. Tyhjiöillä on taipumus täyttyä jonkun muun toimesta. Nyt tyhjiötä on ruvennut täyttämään tasavallan presidentti, näyttävine ja selkeine ulostuloineen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Wallinin mukaan presidentti ei ole EU-politiikan johtaja ja tekee ulostuloillaan nyt vain sen, mitä yksikään vastuullinen valtionpäämies ei voi jättää tekemättä: – jos hallitus saamattomuuttaan jättää pelikentän tyhjäksi: näyttää tietä.

– Tähän hallituksen EU-anemiaan kuuluu myös se, että keskeinen ministerimme ei vaivautunut ministerikokoukseen EU:ta ravistelleen historiallisen Brexit-kansanäänestyksen jälkeen. Ennen äänestystä oli kuitenkin mukavasti aikaa käydä paikan päällä hännystelemässä valheita levittäneen öykkäripuolueen johdon kanssa, Wallin sanoo.

– Suomalaisilla on oikeus vaatia, että maamme paikkaa mantereemme keskeisimmässä järjestössä vaalitaan mahdollisimman hyvin. Tämä edellyttää, että maamme hallitus ryhdistäytyy ja lopettaa Paavo Lipposen perinnön hukkaamisen. Aktiivisuus vaatii johtajuutta.

Mainos