RKP:n Anna-Maja Henriksson: Yhteiskunta on vaarallisella tiellä

RKP:n puheenjohtajan mukaan Suomessa eletään yhteiskunnassa, jossa ei välitetä toisista yhtä paljon kuin aiemmin.

SuomiAreenan puoluepäivässä puhuneen RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Suomessa on puutetta arvojohtajuudesta.

– Olemme tulleet niin turtuneiksi, että ajattelemme, että Suomeen voi syntyä ja tulla ihmisiä, joilta puuttuvat oikeudet. Siitä syntyy ajatus, että ihmisen pitäisi kysyä, onko hänellä oikeus auttaa. Yhteiskuntamme on tässä erittäin vaarallisella tiellä. Emme voi rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset pelkäävät auttaa toisiaan, ja pelkäävät auttamalla rikkovansa lakia, Henriksson sanoi puheessaan.

– Tarvitsemme tähän maahan lisää arvojohtajuutta.

Henriksson sanoi pitävänsä positiivisena asiana, että talous kasvaa ja työllisyys paranee. Hän toisti puheessaan RKP:n kielteisen kannan hallituksen kielikokeiluun ja piti tärkeänä, että työllistymiselle ei rakenneta esteitä eikä ihmisiä ei suljeta työmarkkinoiden ulkopuolelle.

– Kaikilla lapsilla tulee olla yhtäläiset oikeudet päivähoitoon ja koulutukseen, hän sanoi.

– Se tarkoittaa myös, että lapsen oikeutta päivähoitoon ei pitäisi rajoittaa.

Henrikssonin mielestä Eurooppaministeri Sampo Terholla (uv.) on uskottavuusongelma. Terho sanoi perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitellessaan, että kannattaa kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä.

Henriksson arvosteli kaksikielisessä puheessaan Terhoa kovin sanoin muun muassa Suomen EU-politiikan jarrumieheksi.

– Ei voi uskottavalla tavalla sanoa, että haluat olla mukana rakentamassa Eurooppaa. Ei voi uskottavalla tavalla ajaa Suomen asiaa EU:ssa, jos kotona todella haluaa EU-kansanäänestyksen. Siinä on uskottavuusongelma, ja se on suuri.

Mainos