Etenkin takuueläkkeen ja yksinhuoltajalisän korotukset ovat Anna-Maja Henrikssonin mukaan tervetulleita.
Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että kaikkein tärkeimmät uudistukset, kuten perhevapaat ja muut työllisyystoimet, uhkaavat jälleen jäädä vajaiksi.
– Hallitus lupaa panostaa koulutukseen, mutta on ilmeistä, etteivät toimet riitä korjaamaan hallituksen jo aiheuttamaa vahinkoa. Hyvin toteutettuna perhevapaiden uudistus on puolestaan positiivinen asia, jota RKP on peräänkuuluttanut jo pitkään.
Konkreettisten toimenpiteiden puuttuessa Anna-Maja Henriksson suosittelee tutustumaan RKP:n vuosi sitten julkaisemaan malliin, jossa puolue esittää 18 kuukauden ansiosidonnaista perhevapaata (6+6+6), 13 kuukauden joustavaa kotihoidontukea sekä neljä tuntia maksutonta varhaiskasvatusta kaikille yli kolmevuotiaille lapsille.
– Olemme jo aikaisemmin todenneet, että perhevapaiden uudistukseen on uskallettava panostaa. Nyt hallitus puhuu ympäripyöreitä uudistuksen tarpeesta, muttei tunnu haluavan investoida siihen. Tässäkin uudistuksessa parlamentaarinen valmistelu olisi tarpeen, Henriksson sanoo.