– Tämän vuoksi meidän oma varjobudjettimme päätyy samaan loppusummaan kuin hallituksen budjetti, sanoi kansanedustaja Mats Nylund RKP:n ryhmäpuheessa ensi vuoden budjetin palautekeskustelussa keskiviikkona eduskunnassa.
– Näkemyksemme kasvun lisäämisestä ja työllisyysasteen nostamisesta on kuitenkin kolmessa ratkaisevassa kohdassa erilainen. Katsomme, että koulutukseen ja tutkimukseen pitää panostaa. Toiseksi haluamme perhepoliittisen kokonaisuudistuksen – siitä on hahmotelma ja laskelmat meidän vaihtoehtobudjetissamme. Kolmanneksi katsomme, että Suomen on viennistä riippuvaisena maana kannettava vastuunsa kansainvälisestä kehitystyöstä ja kriiseistä myös tässä taloustilanteessa, Nylund luetteli.
RKP:n mielestä valtiovarainvaliokunnan mietintö sisältää myös erittäin arveluttavia hankkeita.
– Mitä on ajateltu tehdä tällä ”surullisen kuuluisalla” lisämäärärahalla maahanmuuttoa koskevaan tiedotustoimintaan? Aikooko UM käyttää 250 000 euroa tiedottamiseen siitä, että Suomi on surkea maa, johon maahanmuuttajien ei kannata tulla. Yksi hallituksen lausumista tavoitteista maahanmuuttopolitiikan osalta on, että Suomen ei pidä olla vetovoimainen maa – tänne ei pidä tulla tarpeettomasti. Tätä viestiäkö halutaan vahvistaa tiedotuskampanjalla, Nylund tiedusteli?
Hänen mukaansa ruotsalainen eduskuntaryhmä kyseenalaistaa voimakkaasti tällaisen asenteen ja katsoo, että tämän sijaan pitäisi panostaa kampanjoihin, joilla luodaan tietoisuutta maahanmuuton mahdollisuuksista.
Niin ikään se, että Folktingetin eli Suomenruotsalaisten kansankäräjien lisämääräraha puuttuu budjetista jo toisena peräkkäisenä vuotena, on RKP:n mielestä epäkohta.
– Kyse ei ole suuresta määrärahasta, mutta suomenruotsalaisten etujen valvominen ei ole kovin korkealla hallituksen tärkeysjärjestyksessä. Tulemme kuitenkin ehdottamaan lisärahoitusta Folktingetin toimintaan.
Hänen mukaansa valitettavasti Folktingetin lisämäärärahan jättäminen pois budjetista on linjassa tiistaisen päätöksen kanssa olla turvaamatta kielellisiä oikeuksia maassamme sanomalla ’ei’ sille, että aidosti kaksikielinen maakunta Pohjanmaalla saisi laajan päivystyksen sairaalaa Vaasaan.
– Ruotsalainen eduskuntaryhmä on arvostellut hallitusta poikkeuksellisen voimakkain sanoin tästä päätöksestä, jota pidämme syrjivänä ja päätös ei vahvista maan kaksikielisyyttä. Myös päivystysuudistus on budjettilaki – mikä osaksi selitys, mutta ei missään nimessä puolustus sille, että hallitus on vienyt uudistuksen läpi farssimaisessa ja oikeusvaltiolle arvottomassa menettelyssä, Nylund moukaroi.
RKP teki ryhmäpuheensa päätteeksi epäluottamuslause-ehdotuksen.
Sen mukaan Juha Sipilän (kesk.) ”hallitus esittää massiivisia koulutukseen kohdistuvia leikkauksia. Koulutusleikkaukset muodostavat todellisen uhan opetuksen ja tutkimuksen laadulle, koulutuksen tasa-arvolle ja maamme kilpailukyvylle. Hallitus ei myöskään kiistattomasta tarpeesta huolimatta ole valmis uudistamaan perhevapaita, kotihoidontukea ja varhaiskasvatusta. Hallitus leikkaa lisäksi valtavasti kehitysavusta. Leikkausten seurauksena kehitysapu on vain noin 0,40 prosenttiin BKT:sta, ja leikkaukset kohdistuvat suoraan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Kehitysapuleikkaukset vaarantavat myös Suomen maineen vastuullisena ja luotettavana kansainvälisenä toimijana. Tämän johdosta eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”