”No kato, mä niinku tykkään alistaa naisia ja niin… no pahoinpidelläkin niitä, se on niinku jotenki luontevaa mulle. Mut tää kyseinen mimmi ei tykännyt siitä, ni mä sit tapoin sen. En mä oikeestaan ees pahemmin kelaillu mitä siinä tein. Noudatin vaan vaistoa, vähän niinku sisäinen ääni käski, tiedäks.”
Tähän tapaan kumppaninsa Amsterdamin eläintarhassa tappanut raiskaaja olisi ehkä selittänyt tekoaan, jos sitä olisi kuulusteltu.
Mutta ei kuulusteltu. Ehkä siksi, että raiskaaja ei olisi osannut vastata. Se on nimittäin krokotiilien heimoon kuuluva valegaviaali.
Helsingin Sanomat kertoo tapahtuneesta tässä jutussaan. Otsikko on mielenkiintoisella tavalla muotoiltu: ”Rajut parittelumenot päättyivät tragediaan.”
”Parittelumenot?”. Tulkitsen ilmauksen tarkoittavan lajille tyypillistä toimintaa. No hyvä, sehän on biologinen malli, joka meidän on vain hyväksyttävä. Näinhän luonto toimii.
Ja siksi kai eläintarhan biologit jo luultavasti haeskelevat paatuneelle seksuaalirikolliselle uutta kumppania raiskattavaksi, ja jos huonosti käy niin tapettavaksi. Minkäs uros tarpeilleen mahtaa.
Valegaviaali on uhanalainen laji. Siksi sitä Amsterdamin eläintarhassakin huolestuneena hyysätään. Syynä uhanalaisuuteen on ihmisen toiminta: lajin elinalueiden häviäminen Malesiassa, Myanmarissa ja Indonesiassa.
Mutta jos luonnolta kysytään, niin mahtaako alistamiseen ja väkivaltaan perustuva lisääntymismalli olla lajin kannalta se suosiollisin? (Kyllä, vastaa biologi, krokotiili kavereineen todistaa sen esihistoriallisista ajoista muuttumattomana säilyneellä perimällään.)
Ymmärrän täysin elämän monimuotoisuuden hienouden maapallon kannalta. Olen myös huolissani, kuten kuuluu olla, lajien massasukupuutolta vaikuttavasta ilmiöstä, joka näyttäisi kiihtyneen pallollamme. Silti mieleen hiipii kerettiläinen ajatus: olisiko kokonaisuuden kannalta kuitenkin parempi, jos seksirikollisuutta geeneissään kantava laji katoaisi sukupuuttoon?
Tulee myös mieleen, että omankin lajimme parittelumenot ovat muutaman vuosituhannen aikana luultavasti muuttuneet vähemmän alistavaa vallankäyttöä ilmentävään suuntaan. Kiitos siitä, luonto.
Mutta ehkä meidän pitää vain tyynesti todeta, että erilaisuus on arvokasta ja samat moraalikoodit eivät voi koskea kaikkia.
Se, mikä nykysuomalaiselle cityliberaalille hipsterille on hyvää seksiä, ei välttämättä ole sitä valegaviaalille tai vallastaan juopuneelle oligarkille.
