Näin arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija, konsulttitoimisto Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä Ylen A-Talkissa.
Mikäli Ukrainan tilanne kiristyy talven aikana, tullaan Penttilän mukaan tilanteeseen, jossa Venäjään kohdistetaan pakotteita ja niitä seuraa vastapakotteita.
– Pakotteet eivät tule riittämään, mutta sotaan Nato ei lähde. Sotilasliiton on jollain tavalla osoitettava vahvuutensa ja yhtenäisyytensä. Suomelle tullaan esittämään kysymys, olemmeko mukana vai emme, hän arvioi.
Penttilän mielestä tilanne on paljon vakavampi kuin Suomessa keskustellaan. Hän pitää erittäin mahdollisena, että Suomi keskustelee jo helmi-maaliskuussa suoraan Yhdysvaltojen kanssa Nato-jäsenyydestä.
Kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori Tampereen yliopistosta ei tyrmää toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilän esittämiä ajatuksia.
– Mikäli Venäjälle asetetaan uusia pakotteita, saattaa Suomeen kaavailtu ydinvoimala tulla uudenlaiseksi ongelmaksi. Yhdysvalloissa on painetta siihen, että Saksallekin tulisi pakotteita Nordstream-putken takia. Voisi kuvitella, että ydinenergian tuotannossa ja uraanin hankinnassa tulisi vastaavia pakotteita, Vuori sanoo.