Pääministeri Jyrki Kataisen kutsuma finanssipoliittinen asiantuntijaryhmä ehdottaa raportissaan, että miljardin euron valtiotalouden sopeutukset jaettaisiin tasan vuosille 2015 – 2017.
– Asiantuntijatyöryhmän tuki leikkausten jaksottamiselle ei saa olla tekosyy viivyttelylle. Päätökset on tehtävä heti ja rakenneuudistukset on pantava toimeen, Penttilä sanoo.
Hänen mukaansa sopeuttamistoimenpiteet on tähän mennessä tehty miltei kokonaan veronkorotuksin, eikä korotusvaraa sen vuoksi enää ole. Kulutusverotuksen nostaminen heikentää ostovoimaa ja lykkää talouden elpymistä.
Keskuskauppakamari vaati helmikuun alussa, että julkisen sektorin menot supistetaan 50 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt) vuoteen 2020 mennessä. Suomen julkisen sektorin menojen suhteessa bkt:hen on ennustettu nousevan tänä vuonna 58 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että Suomella olisi Euroopan suurin julkinen sektori.
– Talouskasvu tulee olemaan maltillista seuraavien vuosien aikana, ja yksityinen sektori ei tämän takia pysty rahoittamaan kaikkia nykyisiä julkisia menoja. Hallituksen ja keskeisimpien oppositiopuolueiden on tämän takia sitouduttava julkisen sektorin supistamiseen.
Penttilä vaatii laskelmia siitä, miten paljon säästöjä on toteutettu julkisen talouden puolella tämän hallituskauden aikana.