Riski hirvikolariin alkaa olla korkeimmillaan

Kiima, muutto ja metsästys lisäävät hirvieläinten liikkuvuutta, muistuttaa Riistakeskus.

Hirvieläinten aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Liikkumista lisää hirvien kiima-aika syys-lokakuussa ja vastaavasti peurojen kiima-aika myöhemmin loppusyksyllä.

Lisäksi syyskuun lopulla alkava hirvieläinten metsästys ja hirvien luontainen siirtyminen talvilaitumille laittavat hirvieläimiä liikkeelle yhä enemmän.

Hirvieläimet liikkuvat aktiivisesti aamu- ja iltahämärässä.

– Tästä syystä kaikkien tiellä liikkujien on syytä olla tarkkana iltojen pimetessä. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun. Usvan tai sateen vähentäessä näkyvyyttä kannattaa pudottaa ajonopeutta, jotta eläinten tullessa tielle reagointiin jää riittävästi aikaa, Riistakeskus opastaa.

On myös hyvä muistaa, että useita eläimiä voi liikkua yhdessä, joten tien jo ylittäneen yksilön perässä voi tulla vielä muita.

Mainos