”Risikon raportin uudistukset eivät korjaa vakuutusturvajärjestelmän epäkohtia”

SDP:n kansanedustajien Kristiina Salosen ja Kari Rajamäen mukaan sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon vakuutuslääkärijärjestelmää kehittävän työryhmän esittämät uudistukset eivät ole riittäviä.

Kelan valtuutetut, kansanedustajat Kristiina Salonen (sd.) ja Kari Rajamäki (sd.) toteavat, että sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) vakuutuslääkärijärjestelmää kehittävän työryhmän raportissa esitetyt uudistukset eivät vielä riitä korjaamaan vakuutusturvajärjestelmän epäkohtia.

Risikon työryhmä julkisti esityksensä tänään. Työryhmän mukaan etuuspäätökset on jatkossa perusteltava tarkemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Salonen ja Rajamäki ovat useaan otteeseen ottaneet kantaa asian vakuutusturvajärjestelmän toimivuuteen muun muassa Kelan valtuutettujen ominaisuudessa.

– Paremmin perustellut päätökset ovat hyvä ensimmäinen askel, mutta tämä ei vielä riitä. Jotta ihmisten oikeusturva toteutuisi, heidän olisi saatava tietää, onko esimerkiksi hoitava lääkäri myös vakuutusyhtiön palveluksessa, Salonen ja Rajamäki summaavat.

Risikon työryhmä ei ehdota muutoksia vakuutuslääkärien nimien julkisuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kansalaisia on huolettanut suuresti se, että vakuutuslääkärit tekevät päätöksiään jopa tapaamatta potilasta ja että vakuutuslääkärien nimet eivät ole julkisia. Kun Risikon työryhmä alkoi selvittää vakuutuslääkärijärjestelmän uudistamista, toivoimme parannuksia juuri tähän kasvottomuuteen, toteavat Salonen ja Rajamäki.

Salonen ja Rajamäki edellyttävät myös, että jos vakuutusyhtiö on tehnyt erikoislääkärien lausuntojen perusteella useita hylkääviä päätöksiä, tulisi vakuutuslääkärin ja hoitavan lääkärin arvioida yhdessä potilaan terveydentilaa, mikä vähentäisi tulkintaeroja.

Salonen ja Rajamäki tulevat ottamaan asian edelleen käsittelyyn keväällä Kelan valtuutetuissa.

Mainos