”Rinteen vedettävä lisätalousarvio eduskunnasta – jos hän aikoo pitää sanansa”

SDP:n puheenjohtajan, tulevan valtiovarainministeri Antti Rinteen on vedettävä lisätalousarvio eduskunnasta, jos hän aikoo pitää sanansa, sanoo keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä.

Mika Lintilän mukaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ollut keskustan linjoilla tähdentäessään ennen ja jälkeen valintansa työllisyyden parantamisen välttämättömyyttä.

– Rinne on vaatinut, että eroavan (Jyrki) Kataisen (kok.) hallituksen kehysriihessään päättämästä valtion omaisuuden myynnistä saatavat 1,9 miljardia euroa pitää kaikki käyttää elvyttämiseen mahdollisimman nopeasti. Kataisen hallituksen ”kasvupaketti” sen sijaan on vain 600 miljoonan euron suuruinen. Valtaosa 1,9 miljardista eurosta on menossa velanmaksuun, Mika Lintilä sanoo.

Hän huomauttaa, että viime viikolla Rinteen edeltäjä, eroava valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) opetti tiistaina eduskunnassa keskustalle, että ainoa keino tehdä tämän vuoden puolella vaikuttavia säästöjä on tehdä niitä lisätalousarvion yhteydessä.

Asian voi Mika Lintilän mukaan kääntää toisinpäin.

– Ainoa keino tehdä Rinteen vaatimia, heti ja muutoinkin tämän vuoden puolella vaikuttavia elvyttäviä toimenpiteitä on tehdä niitä eduskunnalle tällä viikolla annetun lisätalousarvion yhteydessä. Toistaiseksi lisätalousarvioon on jyvitetty vain 600 miljoonan euron ”kasvupaketin” pohjalta kuuluvat toimenpiteet, ei mitään muuta.

– Jos Rinne aikoo pitää lupauksistaan kiinni, hän valtiovarainministerinä ensi töikseen vetää lisätalousarvion eduskunnasta ja tekee siihen vaatimansa elvyttävät muutokset. Pelkästään kesäkuun hallitusneuvottelujen odottamiseen ei ole varaa. Silloin on Urpilaisenkin mukaan liian myöhäistä, Mika Lintilä sanoo.

Mainos