Rinne ei halua tinkiä osakeomistusten julkisuudesta

Valtiovarainministeriö kertoo jatkavansa osakeomistusten julkisuutta koskevien lakimuutosten valmistelua.

Sopivaa mallia vielä kehitellään valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan.

– Lähtökohtana on, että osakeomistusten yleisöjulkisuus pysyy vähintään nykytasolla, hän toteaa ministeriön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lainsäädäntöä pitää muuttaa syyskuussa voimaan tulleen, arvopaperikeskuksia koskevan EU-asetus takia. Asetuksella avataaan arvopaperikeskusten kilpailua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtiovarainministeriö asetti viime maaliskuussa työryhmän arvioimaan, miten kotimaista lainsäädäntöä pitäisi muuttaa asetuksen voimaantulon vuoksi.

Työryhmän muistio valmistui heinäkuussa. Ryhmä ehdotti muun muassa uutta viranomaisten ylläpitämää omistajatietorekisteriä, jotta omistusten julkisuus turvattaisiin. Tämä olisi ryhmän mukaan tarpeen, kun omistajatiedot hajaantuvat useaan eri arvopaperikeskukseen.

Valtiovarainministeriö pyysi heinäkuussa lausuntoja työryhmän ehdotuksesta arvopaperimarkkinalainsäädännön muuttamiseksi. Lausuntoja saatiin heinä-elokuussa yhteensä 40.

Mainos