Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen rikosuhrimaksua koskevaksi uudeksi laiksi.
Rikoksentekijöiltä perittävän maksun tarkoituksena olisi kasvattaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kanavoitavaa valtion rahoitusta.
Esityksen mukaan rikosuhrimaksuun olisi velvollinen täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö, joka tuomitaan rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta.
Maksun suuruus olisi 40 euroa, jos säädetty maksimirangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta ja 80 euroa, jos säädetty maksimirangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta.
Oikeushenkilöille määrättävä rikosuhrimaksu olisi 800 euroa.
Maksu määrättäisiin rikosasian käsittelyn yhteydessä muun seuraamuksen ohella.
Esityksessä arvioidaan, että rikosuhrimaksulla kerätyistä varoista jäisi noin 4,5 miljoonaa euroa jaettavaksi uhrien tukipalveluiden tuottamiseen vuosittain.