Rikoksen uhrille ilmoittamista aiotaan parantaa

EU:n uhridirektiivi edellyttää muutamia täydennyksiä ja täsmennyksiä Suomen nykyiseen lainsäädäntöön.

Oikeusministeriön työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa EU:n uhridirektiivin täytäntöön panemiseksi. Direktiivissä säädetään rikoksen uhrin oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista.

Työryhmän mukaan Suomen nykyinen lainsäädäntö täyttää jo pitkälti direktiivin vaatimukset. Täydennyksiä ja täsmennyksiä tarvittaisiin kuitenkin eräiltä osin, oikeusministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esimerkiksi esitutkintaviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta uhrin oikeuksista esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä laajennettaisiin. Esitutkintalakiin lisättäisiin myös velvollisuus ilmoittaa uhrille mahdollisuudesta saada tukea ja suojelua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuneen rikoksen tai seksuaalirikoksen uhrilla olisi halutessaan oikeus saada ilmoitus vangin tai tutkintavangin vapautumisesta. Ilmoittamisen olisi kuitenkin rikoksen vakavuus huomioon ottaen oltava perusteltua eikä ilmoittamisesta arvioitaisi aiheutuvan vaaraa vapautettavan hengelle tai terveydelle.

Esitutkintaviranomaisen tulisi tehdä uhrista yksilöllinen arviointi haavoittuvuuden tunnistamiseksi. Lisäksi pitäisi arvioida, mitä erityistoimenpiteitä tarvitaan hänen suojelemisekseen lisäkärsimykseltä, kun asiaa käsitellään esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Arvioinnissa olisi otettava huomioon etenkin asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet ja rikoksen laatu.

Oikeusministeriöstä kerrotaan, että työryhmän mietintö liittyy maaliskuun lopussa työnsä päättäneen uhripoliittisen toimikunnan työhön.

Mainos