Asiasta kertoi Rikosuhripäivystyksen 20-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä keskiviikkona puhunut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).
– Vaikka rikoksen uhrin asemaa on viime vuosina pyritty parantamaan monin eri tavoin, on vielä paljon tehtävää, jotta tarpeenmukaiset tukipalvelut voidaan turvata uhreille yhdenvertaisina. Tukipalveluja tarjoavien järjestöjen toiminnalle pysyvän rahoituksen puuttuminen ja epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta muodostaa suuren ongelman, ministeri totesi.
Rikosuhrimaksussa kyse on hänen mukaansa täysin uudenlaisesta rahoitusmallista, jossa rikoksentekijä velvoitetaan osallistumaan uhrien tukipalvelujen rahoittamiseen.
– Rikoksentekijältä perittävä maksu toimisi rikosuhripalveluiden uutena tulonlähteenä ja sillä katettaisiin osa tukipalveluiden kuluista, Henriksson totesi.
Hallitus päätti viime syksynä rakennepoliittisen ohjelman hyväksymisen yhteydessä turvakotien siirtämisestä valtion vastuulle vuoden 2015 alusta.
– Vastuu turvakotipalvelujen rahoituksesta siirtyy valtiolle, mikä toivoakseni takaa nykyistä paremmin sen, että turvakotiin pääseminen ei ole riippuvaista yksittäisten kuntien taloudesta ja ostopalvelupolitiikasta. Samassa yhteydessä turvakodeista tullaan säätämään lailla, mikä sekin on huomattava parannus nykytilanteeseen, Henriksson sanoi.