Rikoksella hankitun omaisuuden takavarikointi helpottuu

Euroopan parlamentin tiistaina hyväksymien sääntöjen myötä viranomaisten on jatkossa aiempaa helpompaa jäädyttää ja takavarikoida rikollisten omaisuutta yli rajojen.

Tällä hetkellä vain alle prosentti rikollisilla keinoilla, kuten huumekaupalla, väärennöksillä tai ihmiskaupalla, hankitusta omaisuudesta saadaan takavarikoitua.

Lakiehdotus, joista EU-parlamentti ja neuvosto ovat jo päässeet alustavaan sopuun, on osa laajempaa EU:n strategiaa petosten ja korruption torjumiseksi.

Vastaavia lakeja on ollut olemassa jo jonkin aikaa eri EU-maissa. Esimerkiksi Italiassa laki rikoksella hankitun omaisuuden takavarikoinnista säädettiin vuonna 1982. Sisilian mafia Cosa Nostra tappoi lain muotoilleen kansanedustaja Pio La Torren Palermossa huhtikuussa 1982.

– Rikollisin keinoin saatujen rahojen seuraaminen ja niiden takavarikoiminen on tärkeää. Emme voi vain laittaa rikollisia vankilaan ja jättää huomioimatta laittomin keinoin hankittua omaisuutta, totesi mietinnön laatija, keskustaoikeistolaisen EPP:n meppi Monica Luisa Macovei.

Uusissa säännöissä edellytetään, että jäsenvaltiot voivat tuomita menetetyksi laittomin keinoin hankittua omaisuutta lainvoimaisen tuomion perusteella. Omaisuutta voidaan tuomita menetetyksi myös tilanteissa, joissa menettämisseuraamusta ei voida tuomita, koska epäilty tai syytetty on sairas tai paennut.

Poimintoja videosisällöistämme

Uusien sääntöjen myötä viranomaiset voivat periä takaisin myös varat, jotka on saatu tuomitun harjoittamasta vastaavanlaisesta rikollisesta toiminnasta, esimerkiksi lahjusten antamisesta tai ottamisesta, osallistumisesta rikollisjärjestön toimintaan, lapsipornografiasta tai verkkorikoksista.

Laajennettua menetetyksi tuomitsemista voidaan soveltaa, kun ”tuomioistuin on vakuuttunut tapauksen olosuhteiden (…) perusteella, että kyseinen omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta”.

Myös kolmansien osapuolten hankkima omaisuus voidaan takavarikoida

Sääntöjen mukaan myös kolmansien osapuolten hankkima omaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jos kolmas osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että omaisuus siirrettiin hänelle omaisuuden menettämisen välttämiseksi.

Tämä ehto kattaa myös tilanteet, joissa omaisuus on annettu kolmannelle osapuolelle ilmaiseksi tai huomattavasti markkina-arvoa alhaisempaa korvausta vastaan.

Direktiivissä todetaan myös, että jäsenvaltioiden pitäisi harkita menetetyksi tuomitun omaisuuden käyttöä yleisen edun mukaisiin tai sosiaalisiin tarkoituksiin.

Neuvoston odotetaan hyväksyvän säännöt seuraavien viikkojen aikana. Jäsenvaltioilla on sen jälkeen 30 kuukautta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Britannia ja Tanska ovat päättäneet jättäytyä järjestelmän ulkopuolelle.

Mainos