Kuljetusten kustannukset ja sujuvuus ovat Jari Myllykosken mukaan keskeisiä teollisuuden menestystekijöitä.
– Raideliikenteen ja tiestön kattavuudesta ja kapasiteetista tulee huolehtia ja niiden tulee olla yhteensopivia meriliikenteen kanssa. Meriliikenteen asemaa on parannettava alentamalla väylämaksuja sekä kompensoimalla muuten rikkidirektiivin aiheuttamia kustannuksia, Myllykoski sanoi lauantaina Jyväskylässä.
– Tämä hallitus ei halunnut rikkidirektiiviä nykyisen kaltaisena ja yhtä lyhyellä varoitusajalla voimaan. Hallitus on sitoutunut tulemaan vastaan 30 miljoonan euron kompensaatiolla, joten tahtotila teollisuuden auttamiseksi on selvä, Myllykoski toteaa.
Toisaalta hän pitää lupaavina uusia meriliikenteen innovaatioita, kuten rikkipäästöjä vähentävää suljetun kierron pakokaasujärjestelmää. Piikkiöläinen Oy Langh Ship Ab kehitti Tekesin tuella pesurilaitteiston, joka mahdollistaa korkearikkisen polttoaineen käytön ilman, että pakokaasu joutuu meriveteen.
– Tehdyille päätöksille ei enää voi mitään, joten on kehitettävä uutta teknologiaa, josta voi olla vientituotteiksikin, Myllykoski sanoo.