Ilmastonmuutos ei ole pelkkä ympäristökysymys, vaan ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys. Suurin syy ilmastonmuutokseen ovat Suomen kaltaisten rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt, mutta sen seurauksista kärsivät eniten kehitysmaiden köyhät, selviää Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA ry:n Ilmastorahoitus ja Suomi -ajankohtaiskatsauksesta.
YK:n ilmastosopimuksessa Suomi ja muut rikkaat maat ovat sitoutuneet tukemaan taloudellisesti toimia, joilla kehitysmaita autetaan hillitsemään ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen seurauksiin. Haaste on suuri ja luvatut rahasummat ovat valtavia: sata miljardia dollaria vuosittain vuoteen 2020 mennessä. ¨
Nyt keskustellaan siitä, mistä nämä rahat otetaan. Suomen maksuosuuden arvioidaan olevan vuonna 2020 noin 70–200 miljoonaa euroa vuodessa.
Katsauksen mukaan Suomen pitää edistää kaikille maille yhtenäistä ”uuden ja lisäisen” ilmastorahoituksen määritelmää, joka turvaa ilmastorahoituksen kasvun eikä vaaranna kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitetta.
Suomen pitää myös ajaa rikkaiden maiden sitoutumista nykyisen ilmastorahoituksensa kaksinkertaistamiseen vuosina 2013–2015 ja ilmastorahoituksen tasaiseen kasvuun vuosina 2016–2020, jotta 100 miljardin dollarin taso voidaan saavuttaa vuonna 2020.
Lisäksi Suomen pitää edistää innovatiivisten julkisten ilmastorahoituslähteiden ripeää käyttöönottoa ja tuottojen ohjaamista kehitysmaiden ilmastotoimiin YK:n alaisen Vihreän ilmastorahaston kautta.
– Toistaiseksi Suomi on kattanut kansainväliset ilmastorahoitusvelvoitteensa köyhyyden vähentämiseen tarkoitetuista kehitysyhteistyömäärärahoistaan, vaikka kansainvälisesti on sovittu, että ilmastorahoituksen tulee olla ”uutta ja lisäistä”, katsauksessa todetaan.
– Kehitysyhteistyövarojen uudelleen nimeäminen ilmastorahoitukseksi ei luo uutta rahaa. Kehitysyhteistyömäärärahojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan kaivaa maata tärkeiden kehitystavoitteiden alta.
Uutta rahoitusta niukasti
Grow ja Oxfam kehitysjärjestöjen arvion mukaan vain 33 prosenttia lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta on ollut aidosti uutta, eli Kööpenhaminan kokouksen jälkeen tehtyjä uusia sitoumuksia. Lisäksi Oxfam arvioi, että vain 24 prosenttia rahoituksesta on ollut lisäistä, mikäli lisäisyys määritellään suhteessa kehitysavun 0,7 prosentin BKTL-sitoumukseen.
– Vain 21 prosenttia lyhyen aikavälin rahoituksesta on mennyt ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen, vaikka useimmissa kehitysmaissa sopeutumistoimien tarve on jo akuutti. Lisäksi vain 43 prosenttia rahoituksesta on ollut lahjamuotoista ja loput lainoja, jotka kehitysmaiden on maksettava takaisin.
Katsauksen mukaan nyt on aika muuttaa ilmastorahoituksen kurssia ja luoda selkeät pelisäännöt, joilla vuoden 2020 tavoite voidaan saavuttaa oikeudenmukaisella, kestävällä ja ennakoitavalla tavalla.
– Kehitysmaita tukeva ilmastorahoitus ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan kyse on vahingonkorvauksesta, ilmastovelasta, jota rikkaat maksavat vastineeksi ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä. Kehitysmaiden valmiudet ja mahdollisuudet toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi ovat huomattavasti heikommat kuin rikkailla teollisuusmailla.