Valtiovarainministeri pitää mahdollisena, että hallitus joutuu leikkaamaan myös eläkkeistä. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Riikka Purra IS:lle: On mahdollista, että eläkkeistä leikataan

Valtiovarainministerin mukaan perussuomalaisilla ei ole vaikeuksia löytää sopeutuskohteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen on määrä päättää huhtikuun kehysriihessä uusista sopeutustoimista.

– Minulla tai edustamallani puolueella ei ole vaikeuksia löytää vaikkapa kolmen miljardin euron leikkauksia. Vaikeus on se, että löydetään neljän puolueen kesken kompromissi leikkauksista, jotka käyvät kaikille, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoo Ilta-Sanomille.

Purralta kysytään haastattelussa koulutuksesta tai eläkkeistä leikkaamisesta.

– Se on mahdollista, että eläkkeistä leikataan. Eihän hallitus ole vielä niihin koskenut. Leikkausten kohdistaminen pienimpiin eläkkeisiin ei ole missään määrin järkevää, Purra vastaa IS:lle.

Koulutusleikkauksiin hän ei ota suoraan kantaa.

– Huomautan, että koulutuspolitiikassa ja erityisesti peruskoulussa on ongelmia, joita ei korjata rahalla, vaan vaaditaan toimia.

Työn tekemisen ja yrittämisen verotusta hallitus ei Purran mukaan halua kiristää, mutta muut veronkorotukset ovat pöydällä riihessä.

– Silloin tietenkin puhutaan haittaveroista, arvonlisäverosta ja esimerkiksi säätiöiden verovapaista tuloista eli pääomien verottamisesta ja niin edelleen. Mutta kun olen puhunut esimerkiksi ruuan alvin korottamisesta, niin se on saanut suurta vastustusta. Lähtökohta on se, että kaikki minun tai hallituksen esittämät sopeutuskeinot saavat vastustusta, hän kertoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)