Kuluva vuosi on Paikka auki -avustusohjelman ensimmäinen. Sen kuluessa palkataan 130 nuorta noin vuodeksi töihin 83 eri järjestöön ympäri Suomea. Lisäksi rahoitetaan 12 järjestön hanketta, joissa autetaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria.
Esimerkiksi Lihastautiliiton hanke tukee vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten työllistymistä. Kuntoutussäätiön hanke edistää mielenterveysongelmista tai oppimisvaikeuksista kärsivien nuorten opiskelu- ja työelämävalmiuksia.
Sosiaali- terveysministeriö (STM) päätti perjantaina raha-automaattiavustuksista kuluvalle vuodelle. Avustusta saa kaikkiaan 797 sosiaali- ja terveysalan järjestöä 1 676 eri kohteeseen yhteensä 308 miljoonaa euroa. RAY:n avustukset jakautuvat Suomen kaikkiin maakuntiin ja 203 kuntaan.
Vuodelle 2014 avustusta haki 1 197 järjestöä 2 654 hankkeeseen tai toimintoon. Haettujen avustusten yhteismäärä oli 523 miljoonaa euroa.
Avustusten lisäksi RAY:n tuotosta osoitetaan Valtiokonttorin käyttöön 113,7 miljoonaa euroa sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen. Yhteensä RAY:n tuottoa käytetään yhteiskunnallisiin tarkoituksiin 421,7 miljoonaa euroa.