Lisäksi RAY:n tuotosta ohjataan ensi vuonna Valtiokonttorille 117 miljoonaa euroa sotaveteraanien hoitoon ja kuntoutukseen.
Yhteensä RAY:n pelitoiminnan tuottoa käytetään suomalaisten hyväksi 426,3 miljoonaa euroa.
Vuoden 2015 avustusehdotuksessa painottuu järjestöjen tarjoama tuki ja ennaltaehkäisevä toiminta elämän kriisitilanteissa. Avustuksia kohdistetaan myös aikaisempaa enemmän työllisyyttä ja ikääntyneiden toimintakykyä edistäviin hankkeisiin. Myös haasteellisissa elämäntilanteissa olevia lapsiperheitä tuetaan.
– Avustusta saavan toiminnan tulee olla aidosti tarpeellista. Toivomme, että tavoitteet on määritelty käytännössä toteutettaviksi ja sellaisiksi, että ne voidaan oikeasti saavuttaa, RAY:n avustustoiminnan valmistelupäällikkö Hilppa Tervonen sanoo.
RAY:n avustukset jakautuvat kaikkiin Suomen maakuntiin ja noin 250 kuntaan. Ensi vuodelle avustusta haki 1 167 järjestöä 2 473 kohteeseen. Haettujen avustusten yhteismäärä oli 504 miljoonaa euroa.
Sosiaali- ja terveysministeriö tekee lopullisen päätöksen avustuksista alkuvuodesta 2015.