Ravistajat-palkintoraadin mukaan Smartum on muun muassa osoittanut poikkeuksellista kykyä uudistua ja reagoida nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön.
– Yrityksiltä vaaditaan yhä enemmän kykyä muuttaa tuotteitaan ja toimintaansa. Siinä Smartum on onnistunut, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala perustelee.
Ravistajayritysten toimintaa arvioitiin sekä talouskunnon että asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta. Palkinnon jakoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) tiistaina Helsingissä
Smartum on vuonna 1995 perustettu suomalainen perheyritys. Yritys kehitti ensimmäisenä liikuntasetelin ja kulttuurisetelin. Sen asiakkaina on yli 12 000 työnantajaa, joiden palveluksessa on noin miljoona työntekijää.
Ravistajien taustalla on Suomen Yrittäjät kumppaneineen, jotka ovat Finnvera, Tekes, Elisa, Fennia, Itella, Audit Sum, Juridia, Taaleritehdas ja Seedi.