Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n jäsenkyselyssä lähes 60 prosentilla matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksistä myynti väheni marras-joulukuussa 2021 vähintään 30 prosentilla verrattuna vuoteen 2019.
Heikoin tilanne oli kongressi- ja messualan yrityksillä, pubeilla ja yökerhoilla, henkilöstö- ja opiskelijaravintoloilla sekä hotelleilla ja kylpylöillä.
Kyselyn mukaan hallituksen ja aluehallintovirastojen joulun alla asettamat sulut ja erittäin ankarat rajoitukset vaikuttivat hyvin kielteisesti tammikuun palvelujen kysyntään. Yli 80 prosentilla alan yrityksistä liikevaihto aleni vähintään 30 prosentilla.
Konkurssiuhka on kasvanut edelliseen kyselyyn verrattuna huomattavasti, sillä 20 prosenttia yrityksistä on konkurssiuhan alla ja kaksi prosenttia lopettanut toimintansa kesään mennessä.
Ravintolarajoitukset ovat Suomessa EU:n kireimmät. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti maanantaina, että rajoitukset kumotaan helmikuussa.
– Valtioneuvoston ja aluehallintovirastojen on kumottava kaikki rajoitukset viivytyksettä yritysten ja työpaikkojen pelastamiseksi, helmikuun loppuun on liian pitkä aika, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.
Hänen mukaansa erittäin ankarat rajoitukset ruokaravintoloille johtivat palvelujen kysynnän romahtamiseen ja lomautusten nopeaan kasvuun.
– Hieman yli 60 prosenttia yrityksistä on lomauttanut työntekijöitään, peräti 17 prosenttia yrityksistä on lomauttanut kaikki työntekijänsä, Lappi kertoo tiedotteessa.
MaRan lähes kaikkien toimialojen, hiihtokeskuksia lukuun ottamatta, palvelujen kysyntä oli heikkoa marraskuusta tammikuun loppuun.
Kaikkein heikoin tilanne on kongressi- ja messualalla, joihin yleisötilaisuuksien kielto ja asiakasmäärän rajoitukset ovat iskeneet pahasti. Lähes 80 prosentilla alan yrityksistä liikevaihto aleni marras-joulukuussa vähintään puolella. Pubeista ja yökerhoista 82 prosentilla liikevaihto aleni vähintään 30 prosentilla. Opiskelija- ja henkilöstöravintoloilla näin kävi 77 prosentilla ja hotelleilla ja kylpylöillä 60 prosentilla yrityksistä.
Timo Lappi toteaa, että rajoitusten ja sulkujen asettaminen on tapahtunut Suomessa ripeästi.
– Niiden kumoaminen ja lieventäminen on osoittautunut selvästi hitaammaksi. Näyttää siltä, että varsinkin sosiaali- ja terveysministeriössä on vallalla ajatus, että rajoitukset ovat uusi normaali, ja että niiden purkamiselle täytyy olla erityiset perusteet. Perustus- ja tartuntatautilain näkökulmasta tilanne on päinvastainen: rajoituksia voidaan ylläpitää vain niin kauan kuin ne ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia, Lappi toteaa.
MaRan jäsenkyselyyn vastasi 672 yritystä seuraavilta toimialoilta: festivaalit, hiihtokeskukset, hotellit ja kylpylät, huvi-, teema- ja elämyspuistot, juhla- ja pitopalveluyritykset, kahvilat, keilahallit, kongressit ja messut, leirintäalueet, liikenneasemat, pikaruokaravintolat, pubit ja yökerhot, ohjelmapalveluyritykset, opiskelija- ja henkilöstöravintolat sekä ruokaravintolat.