Kaukoliikenteen junia Helsingin päärautatieasemalla 27. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA/ANTTI HÄMÄLÄINEN

Rautatiealalle kaksivuotinen työehtosopimus

Rautateitä koskeneet lakonuhat väistyvät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus sekä Raideammattilaiset JHL:n hallitus ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran keskiviikkona tekemän rautatiealan sovintoehdotuksen.

Työnantajia edustava Palta on myös hyväksynyt uuden työehtosopimuksen.

– Ympäristössä olevat realiteetit huomioiden lopputulos on siedettävä. Hyvänä asiana voi pitää, että nyt palkkaliitteessä neljä olevien raitiovaunukuljettajien, metrojunakuljettajien ja kaupunkiraideliikennekuljettajien palkkaukseen liittyvät vinoutumat on saatu korjattua järjestelyerällä, joka on 207 euroa ohjekuukausipalkkoihin sopimuskauden aikana, neuvottelupäällikkö Teppo Järnstedt toteaa tiedotteessa.

– Lisäksi nyt saimme työehtosopimukseen ei synnyttävälle vanhemmalle 32 palkallista vanhempainvapaapäivää entisen kolmen päivän sijaan, joten nyt työehtosopimus on perhevapaauudistuksen hengen mukainen.

Palkkoja korotetaan kahden vuoden aikana yhteensä kuusi prosenttia. Myös takuuosia ja euromääräisiä lisiä korotetaan yleiskorotuksen verran. Sopimus sisältää huhtikuun palkan yhteydessä maksettavan 500 euron kertaerän.

JHL ilmoitti aiemmin kahdesta työtaistelusta maaliskuussa: ensimmäinen olisi ollut 6.-10.3. ja toinen 13.-17.3. Mahdolliset työtaistelut olisivat koskeneet kaikkia rautatiealan työehtosopimuksen soveltamisalan piirissä olevia toimintoja ja yrityksiä koko maassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)