Kun suomalainen peliyhtiö Supercell myytiin japanilaisille, kansalaiset riemuitsivat hyvästä kaupasta ja rahan virtaamisesta maahan.
Sen sijaan teräsyhtiö Rautaruukin myynti ruotsalaiselle SSAB:lle on vetänyt naamat totisiksi. Kaiken huipuksi yhdistymistä tukee valtion sijoitusyhtiö Solidium, joka omistaa Rautaruukista vajaat 40 prosenttia.
Populistiporukan kruunaamaton kuningas, vasemmistoliittolainen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on jo vaatinut koko Solidiumin purkamista. Hänen mielestään poliittisille päättäjille pitäisi antaa enemmän päätösvaltaa valtion yritysomistuksissa.
Vihreiden kehitysministeri Pekka Haavistokin pitää ongelmallisena, että valtion omistajaohjaukselta puuttuu työkaluja kriisiyhtiöiden auttamiseksi. Omistajaohjauksesta vastaava Haavisto julisti ylväästi Helsingin Sanomissa: ”Valtio-omistaja ei voi ottaa takakenoa silloin, kun on kyse suomalaisista työpaikoista.”
Populistien maailmassa talouselämä nähdään kansallisen taistelun näyttämönä. Pieni mutta urhea Suomi kamppailee pahaa maailmaa vastaan, eikä anna vieraiden kansojen luihujen edustajien nujertaa itseään. Ylintä hyvää edustaa viisas Suomen valtio, meidän kaikkien yhteinen kansankotimme, mikäli sitä vain ohjaavat taitavat, jalot ja oikeamieliset poliitikot.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero mainosti Ylen uutisissa, että SDP on jo aiemmin esittänyt Solidiumiin politiikoista koostuva hallinto- ja sijoitusneuvostoa. SDP:n työministeri Lauri Ihalainenkin on yhtynyt kuoroon puhumalla munkkilatinaa. ”Jos ei hallintoneuvosto, niin sen tapainen elin voisi olla hyvä, jopa sen yhtiön kannalta”, hän sanoi Ylelle.
Nyt siis puhutaan yhtiöistä, joissa valtiolla on Solidiumin kautta vain vähemmistöosuus. Populistit tuntuvat unohtavan, että näillä yhtiöillä on muitakin omistajia kuin valtio ja että niiden osakkeita ostetaan ja myydään pörssissä.
Pitääkö näille populisteille vääntää rautalangasta, että yrityksen on oltava kannattava, jotta se voisi elää ja työllistää. Tappiollista yritystä odottaa ylivelkaantuminen ja konkurssi.
Rautaruukin liikevaihto vuonna 2012 oli 2,8 miljardia euroa ja tappio ennen veroja 137 miljoonaa. Viime vuoden lukuja ei ole kokonaan julkistettu, mutta tammi-syyskuun aikana yhtiö on onnistunut pakertamaan voittoa ennen veroja yhden miljoonan euron verran. Se ei ole paljon.
Teräsliiketoiminta on ollut koko Euroopassa heikossa hapessa viimeiset viisi vuotta. Alalla on tuotannon ylikapasiteettia, mikä aiheuttaa paineita alan yritysten kannattavuudelle. Kysynnän ei myöskään ennusteta piristyvän nopeasti. Lisäksi Rautaruukki on suhteellisen pieni yhtiö teräsalalla.
SSAB:n tekemää ostotarjousta voikin itse asiassa pitää onnekkaana asiana Rautaruukille. Näin ajateltiin myös sijoittajamarkkinoilla, sillä yhtiön osakekurssi pomppasi iloisesti ylöspäin, kun fuusiosta tiedotettiin.
Yhtiöt perustelivat fuusiota erityisesti kustannussäästöillä. Rautaruukin hallituksen puheenjohtaja Kim Gran sanoi Helsingin Sanomien mukaan ytimekkäästi fuusion tiedotustilaisuudessa, että ”on raja sille, kuinka paljon yhtiö voi säästää yksin”.
Populistien olisi hyvä edes pienen ohikiitävän hetken ajan vaivautua kuuntelemaan, mitä asianosaiset itse ajattelevat asioista.
Heikki Jantunen on Nykypäivän ja Verkkouutisten taloustoimittaja